”Erittäin hyvää työtä”

”Kun aloitimme käyttö- ja kunnossapitoliiketoiminnan Kilpilahden voimalaitoksella Porvoossa, etsimme Suomesta kumppania, joka huolehtisi käyttö- ja kunnossapitotoiminnan yhdistämisestä Veolian organisaatioon.”

”Toki yrityksellämme oli vahvaa kokemusta vastaavanlaisista organisointiprosesseista, mutta tarvitsimme paikallisen toimijan. Käyttö- ja kunnossapitotoiminnan yhdistäminen ja toiminnan aloitus vaatii runsaasti neuvotteluja ja useita erityyppisiä toimenpiteitä, ja kaiken täytyy tapahtua paikan päällä Porvoossa.”

”Ensin keskustelimme Veolian toimintamallin soveltamisesta Kilpilahteen Mabcon kanssa. Varsinainen integrointiprosessi kesti noin vuoden, jonka jälkeen Mabco teki meille vielä useita kunnossapidon konsulttipalveluja.”

”Olen erittäin tyytyväinen Mabcon partnereiden ammattitaitoon. Heillä on pitkä kokemus energia-alalta sekä tietämystä teollisuusprosesseista, mikä on olennaista tällaisten integrointien onnistumisen kannalta. He osaavat myös viestiä ja raportoida selkeästi sekä saattavat työt loppuun aikataulussa.”

”Mabcon erikoisosaamista on taito saada ihmiset toimimaan yhdessä.”

”Rehellisesti sanoen ei ole ihan tavallista minulle, ettei löydy mitään huomautettavaa, mutta Kilpilahden tapauksessa minulla ei todellakaan ole mitään huomauttamista. Oikein hyvää työtä!”


Andreas Tengelin
Veolia Nordic
Senior Vice President Industrial Services

Veolia Groupin 168 000 työntekijää eri puolilla maailmaa suunnittelee ja tarjoaa energia-, vesi- ja jäteratkaisuja, jotka edesauttavat yhteiskunnan ja teollisuuden kestävää kehitystä.
Veolia Services Suomi Oy on Veolia Nordic AB:n tytäryhtiö. Veolia Services Suomi toimii Kilpilahdessa ja vastaa Kilpilahden voimalaitosten käytöstä ja kunnossapidosta.