Jouko Latvakangas, Vapo Oy: ”He hahmottavat laajoja kunnossapitokokonaisuuksia”

”MABCOlla oli konsultoiva rooli uuden kunnossapitojärjestelmämme hankinnassa ja implementoinnissa. Järjestelmän uusiminen koski Vapon sataa lämpölaitosta ja kuutta voimalaitosta Suomessa sekä Vapon omistaman Kekkilän tuotantolaitoksia Suomessa. Vastasin itse lämpö- ja voimalaitosten kunnossapitojärjestelmien uusimisesta ja toimin niiltä osin tilaajana MABCOon päin.”

”Tunsin MABCOn kaverit edellisistä työpaikoista, joten tiesin heidän taustansa ja osaamisensa. Näin laajassa uusintatyössä on tärkeää hahmottaa kokonaisuus. Tiesin esimerkiksi, että mukana on MABCOlta sellainen kaveri, joka on tehnyt lukemattomia kunnossapitojärjestelmien hankintoja ja käyttöönottoja. Hän osasi tarttua nopeasti ongelmakohtiin, jotka pitää olla selvillä siinä vaiheessa, kun järjestelmää lähdetään hankkimaan. Nimenomaan sellaista kokemusta haimme.”

”Se, mikä poikkesi muista konsultointiyrityksistä, oli konkretia sekä prosessien ammattitaitoinen ja
perinpohjainen läpikäynti. MABCOlaiset osasivat ottaa huomioon laitostyyppien ja asiakkuuksien erot.
Esimerkiksi teollisuusasiakkaillamme käytettävyysvaatimukset ovat merkittävän tiukat. MABCOlaiset olivat mukana myös toimittajan hankintaneuvotteluissa.”

”Koska uusimisen pohjatyö tehtiin niin hyvin ja aikataulussa, nyt meneillään oleva laitosten
käyttöönottovaihe on edennyt jopa kaksinkertaisella nopeudella. Uusi toimittaja vaihtaa tiedot vanhoista järjestelmistä uuteen. Sen jälkeen viemme uutta kunnossapidon tietojärjestelmää omalla porukalla laitos kerrallaan eteenpäin.”

”Laitosten käyttötarpeethan vaihtelevat. Eri puolilla maata olevilla laitoksilla on useita käyttäjiä sekä
alihankkijoita, joilla pitää olla pääsy järjestelmiin. Koska kenttä on näinkin laaja, tarvitaan systemaattista
kartoitusta, jotta homma pelittää jokaisessa toimintaympäristössä. Jatkossa järjestelmää voidaan laajentaa myös Ruotsin ja Viron laitoksiin.”


Jouko Latvakangas
Tuotantojohtaja
Vapo Oy, Lämpö ja Sähkö

Vapo Oy on Suomessa, Ruotsissa ja Virossa toimiva monialakonserni. Vapo on keskittynyt toiminnassaan
kasvattamiseen ja kierrättämiseen, kiinteiden polttoaineiden, lämmön, sähkön ja höyryn tuotantoon sekä erilaisten energiaratkaisujen tarjontaan. Lisäksi yhtiö kehittää turpeesta ja muista luonnonmateriaaleista uusia tuotteita. Vapo työllistää noin 700 henkilöä Suomessa, Ruotsissa ja Virossa.