Ajankohtaista
31.8.2022
Kollegamme Niko Hiukka siirtyy uusiin tehtäviin MABCOn ulkopuolelle 1.9.2022 alkaen. Kiitämme Nikoa työkaveruudesta ja työpanoksesta yrityksemme ja tuotteidemme kehityksessä, sekä toivotamme...
7.5.2021
Teknologiateollisuus on ilmoittanut irtautuvansa valtakunnallisista työehtosopimuksista ja tavoitteekseen on asetettu paikallisen sopimisen lisääminen. Samalla on perustettu uusi yhdistys...
15.12.2020
Kriisi on aina myös mahdollisuus – on vanha sanonta, joka pitää paikkansa myös Korona-pandemian suhteen. Vaikka Korona on pistänyt tuhansien yritysten liiketulokset pakkaselle ja...
18.9.2019
Teollisuusyrityksissä käydään säännöllisesti sisäistä keskustelua siitä, mikä on oikean suuruinen panostus tuotantolaitteiden ja -kiinteistöjen peruskunnossapitoon ja tarvittaviin...
26.8.2019
Teollisuudessa 1990-luvun alkupuolella ja uudemman kerran 2010-luvun vaihteessa oli vahva tuotantolaitosten kunnossapidon ulkoistusbuumi. Vastaava ulkoistusaalto on ollut viime vuosina käynnissä...
6.8.2018
Teimme keväällä kattavan selvityksen asiakkaidemme asiantuntijapalvelutarpeista operatiivisen toiminnan tuottavuuden ja kustannustehokkuuden kehittämisessä sekä muutoksenhallinnan...
16.1.2018
Nykyaikaiset kunnossapidon omaisuudenhallinnan tietojärjestelmät tarjoavat laajan paketin eri toiminnallisuuksia helpottamaan kunnossapidon suunnittelua ja ohjausta. Ennen järjestelmän valintaa...
7.12.2016
Suomen Valtiovarainministeriö, Suomen Pankki ja eri pankkien ekonomistit ennustavat tasaisesti kiihtyvää maailman talouden kasvua, mutta Suomen osalta kasvuennusteet ovat merkittävästi...
4.10.2016
Sadat Suomessa toimivat teollisuusyritykset ovat tiedottaneet kiihtyvällä vauhdilla YT-neuvotteluista, joukkoirtisanomisista, liikevaihdon merkittävästä laskusta, tulosten painumisesta...
11.9.2016
Viimeisen vuoden ajan on käyty mielenkiintoista keskustelua Suomen hallituksen alkusyksystä 2015 esittelemästä ”10 %:n tuottavuusloikkaa” koskevasta tavoitteesta. Taloussanomat uutisoi...